sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Viikko 50

Onnistunut reissu Taivalkoskelle takana. Kaikilla oli reipas ja iloinen meiniki vaikka pakkanen vähän paukkuikin! Hyppäämisen taso parani huimasti muutamassa päivässä ja kunhan hyppyjä saadaan lisää niin tasaisuutta suorituksiin tulee varmasti lisää. Kilpailusuorituksistakin varmasti jäi jokaiselle onnistumisen tunteita vaikka molempia hyppyjä ei olisi saanutkaan natsaamaan kohdillee. Siis myöskin hieman nälkää jäi talven tuleviin koitoksiin :)

Tulevalla viikolla jaetaan harjoituksissa kaikille "omaehtoisen liikunnan seurantalomake", johon merkataan yhden viikon päivittäiset liikkumiset. Jos kotoa löytyy tulostin, voi sen myös itse printata seuran nettisivuilta ja aloittaa jo maanantaista täyttämisen. Palautus sitten jouluviikolla.  Lomake löytyy täältä

Puijolla on kaikki mäet kunnossa, joten hypätään siellä siihen saakka kunnes Kuilulla saadaan mäet kuntoon. Nuorimmat ovat myös tervetulleita laskemaan alastuloa Puijolle, että saa mäkisuksilla tuntumaa lumeen.
Koulun salit ovat tämänkin viikon kiinni mutta perjantaina pääsee Kuopio-hallille voimistelee ja temppuilemaan.

Tsemppiä kaikille viikkoon!!


Pikkulentäjät

Ma 12.12 Omatoiminen hiihto tai mini-/hiihtosuksitaitavuus
Ti 13.12 Mäki Puijolla K16 & K28, klo 17:00
To 14.12 Mäki Puijolla K16 & K28, klo 17:00
Pe 15.12 Voimistelu Kuopio-hallilla, klo 19:30-21:00
La 16.12 Mäki Puijolla K16 & K28, klo9:30

Kuilun Kotkat

Ma 12.12 Oheiset (rullamäki) Puijolla, klo 17:00
tai korvaavana omatoiminen hiihto tai mini-/hiihtosuksitaitavuus

Ti 13.12 Mäki Puijolla K28 ja K65, klo 17:00
To15.12 Mäki Puijolla K28 ja K65, klo 17:00
Pe 16.12 Voimistelu Kuopio-hallilla, klo 19:30-21:00
La 17.12 Mäki Puijolla K28 ja K65, klo 9:30

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti